Teamliiton puheenjohtaja Timo Vallitun tervehdys 120-vuotiaalle ammattiosastolle:
Menestystä tuleville vuosille
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys, yhtenä maamme vanhimmista ammattiosastoista, juhlii 120-vuotista taivaltaan. Yhdistyksen perustamisen aikaan, 1800-luvun lopulla, maailma oli kokonaan toisenlainen kuin nykyään. Suomikin oli osa silloista tsaarin Venäjää, eivätkä kansalaisten vapaudet ja oikeudet perustaa yhdistyksiä olleet itsestään selvyyksiä.
1800-luku käynnisti teollistumisen kautta koko Euroopan ja sen myötä syntyi tarve palkkatyöntekijöiden etujen puolustamiseksi sen aikaista työnantajien ylivaltaa vastaan. Kirjapainojen työntekijät olivat järjestäytymisen etujoukkoa kaikkialla Euroopassa, kuten meillä Suomessakin. Maamme vanhimmat ammattiosastot ovat kirjaltajain ammattiosastoja ja ne perustivat yhdessä maamme ensimmäisen ammattiliiton, Suomen Kirjatyöntekijäin liiton vuonna 1894 Helsingissä.
Juhliessaan sataakahtakymmentä toiminnan vuotta, on osastossa hyvä palauttaa mieliin se, mitä on saavutettu, on saavutettu sitkeällä ja määrätietoisella toiminnalla menneiden vuosikymmenten aikana. Historiassa on monta hienoa ja kunniakasta saavutusta, joista on syytä olla ylpeitä, mutta tulevaisuus tehdään tässä ja nyt, yhdessä ja yhteistyöllä.
Painoala on suurien haasteiden edessä jälleen kerran ja se tulee vaatimaan kaikilta alalla toimijoilta näkemystä ja uskallusta viedä asioita rohkeasti eteenpäin. Paikalleen jääminen johtaa vähitellen alan työpaikkojen katoamiseen ja tuotannon siirtymiseen muualle. Nämä suuret haasteet vaativat vahvaa ja toimintakykyistä edunvalvojaa, sellaista kuin Turun Kirjatyöntekijäin yhdistys on. Samalla, kun toivotan Teollisuusalojen ammattiliiton puolesta, mitä parhainta menestystä yhdistyksellenne sen merkkipäivän johdosta, niin toivotan teille aktiiveille voimaa ja rohkeutta puolustaa jatkossakin jäsenistönne etuja niin kuin olette 120 vuotta tehneet
TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry
Timo Vallittu puheenjohtaja
TKY:n puheenjohtaja Juhani Lento:
Jäsenyys ammattiliitossa on edelleen tärkeää
Tervetuloa viettämään Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistyksen 120-vuotisjuhlaa. Se, että vietämme tämän juhlamme teatterissa ja vieläpä työväenliikkeen perinteitä vaalivassa teatterissa, täällä Tarmon Teatterissa, sopii erittäin hyvin myös tämän 120-vuotiaan ammattiosastomme syntyhistoriaan.
Turun Kirjanpainajain Yhdistyksen, kuten nimi alkuperäisenä kuului, varsinainen perustava kokous pidettiin 5. päivänä lokakuuta 1890 Turun Työväenyhdistyksen näyttämön takaisessa huoneessa yhdeksäntoista jäsenen ollessa saapuvilla.
Ja sen jälkeen onkin draamaa ja dramatiikkaa riittänyt. Yhdistyksemme 120 vuotias historia on omalta osaltaan myös suomalaisen työväenliikkeen historiaa siinä kuin kansakunnankin historiaa, Venäjän alaisesta suuriruhtinaskunnasta itsenäiseen Suomeen ja edelleen Euroopan Unioniin, sortovuosista kansalaissotaan ja sodanjälkeisestä nousukaudesta nykyiseen uusliberalistiseen talousfundamentalismiin, jonka tavoitteena tuntuu olevan romuttaa tämä vaivoin rakennettu yhteiskunta, jossa myös tavallisella ihmisellä on ollut mahdollisuus työllään ja palkallaan saada itselleen kohtuullinen toimeentulo.
Tänä päivänä, kun olemme edenneet yhdistyksemme toiminnassa 120 vuoteen, suuriruhtinaskunnan ajoista Euroopan Unioniin, jako köyhiin ja rikkaisiin on jälleen yhä syventyvä juopa suomalaisessa yhteiskunnassa. Eikä vähiten viime vuosien jatkuvien yt-neuvottelujen seurauksena, jolloin tuhansilta ja taas tuhansilta ihmisiltä on viety työ ja toimeentulo samaan aikaan kun yritysten omistajat ja johto kuittaavat itselleen tolkuttomia voittoja ja optioita. Vai mitä sanotte siitä, että saadakseen Nokian johtajan vuositulot, tavallisen duunarin pitäisi paiskia hommia kaksisataa vuotta. Jos niitä edes olisi.
Joten syytä ei ole meidänkään edes 120 vuoden jälkeen jäädä laakereille lepäämään. Maailma ei ole vielä valmis ja markkinatalous ja nämä talouselämän uusliberalistit, joilla ei kylläkään ole mitään tekemistä vapaamielisyyden kanssa vaan pikemminkin vapaan riiston ja ahneuden kanssa, pitävät varmasti huolen siitä, ettei se valmiiksi tulekaan. Päinvastaisista luuloista huolimatta ammattiliitoilla ja ammattiosastoilla on siis vielä paljon tehtävää ja yhtenä tärkeänä tavoitteena on pyrkiä edelleen kohti oikeudenmukaisempaa työelämää ja yhteiskuntaa.
Ja tämä tavoite sitoo myös meitä sekä Turun vanhimpana ammattiosastona, josta joka vuosijuhlan yhteydessä aina konemestarien kanssa hieman kiistellään että alueen suurimpana teamliittolaisena ammattiosastona. Nykypäivän yksilökeskeisyyttä korostavan maailmankuvan ja ajattelun myötä yhteisöllisyys tuntuu usein unohtuvan myös työelämässä. On syytä kuitenkin muistaa ja teroittaa myös etenkin nuorempien työtoveriemme mieliin, että yksilöinä olemme työmarkkinoilla heikoilla mutta joukkona vahvempi. Siksi jäsenyys oman alan ammattiosastossa ja sitä kautta ammattiliitossa on edelleen tärkeä. Sen tietävät myös työnantajat ja siksi Elinkeinoelämän Keskusliitolla onkin kova tarve murentaa ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvaltaa.
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys on koko 120 vuotisen historiansa ajan ollut toiminnassaan hyvinkin aktiivinen ammattiosasto, jonka kannanotot ja mielipiteet ovat jättäneet puumerkkinsä myös Suomen Kirjatyöntekijäin Liiton toimintaan. Samaa aktiivista ammattiosastotoimintaa haluamme jatkaa myös tässä uudessa yhteenliittymässä, Teollisuusalojen ammattiliitto Teamissa, joka muodostettiin epäonnistuneen suurliittohankkeen jälkimainingeissa Kemianliiton ja Viestintäliiton fuusiona ja aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. Uusi liitto tuo mukanaan myös uusia tuulia ja ehkä viiden vuoden kuluttua juhlimme 125-vuotiasta ammattiosastoa, joka edunvalvonnaltaan on nykyistä laaja-alaisempi
Mutta nyt vietämme tätä juhlapäivää. Ja tällä kertaa hieman matalammalla profiililla. Monet ammattiosastomme jäsenet ovat tällä hetkellä työtä vailla ja epävarmuutta jatkuvuudesta on edelleen myös työssä olevilla, joten mihinkään suurempaan juhlaan ei nyt ehkä ole edes aihetta. Toivottavasti ajat ovat otollisemmat ja antavat aihetta tätä suurempaan juhlaan viiden vuoden päästä kun ammattiosastomme vuonna 2015 täyttää 125 vuotta. Tätä ainakin toivomme ja tähän tähtäämme tulevien vuosien toiminnassa.
Toivotan teidät vielä kerran tervetulleeksi tähän juhlaamme, jonka Turun vanhin ammattiosasto viettää täällä Turun vanhimmassa teatterissa, sillä Tarmon Teatterikin on toiminut jo yli 110 vuotta.
Liiton tervehdyksen TKY:n 120 vuotisjuhlissa esitti työehtosihteeri Mirja Suhonen:
Turkulaiset tunnetaan aktiivisina vaikuttajina
Jos Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys olisi ihminen, se olisi supervanha. Viriili vanhus, kuten on tapana sanoa. Menneitä vuosia vanhus katselisi ylpeänä, tyytyväisenä, haikeanakin. Sodat ja Suomen itsenäistymisen nähneenä, tammikuun kihlaus muistissaan, yleislakkokin koettuna.
Koska Turun kirjatyöntekijät ei kuitenkaan ole ihminen, vaan se on jäsenten joukko, yhdistys, se ei ole viriili vanhus. Se on toimiva ja aikaansaapa, kantaaottava ja asioihin puuttuva.
Niin kauan kuin muistan, on teillä, hyvät Turun kirjatyöntekijät, ollut tärkeä rooli yhteisössämme: ensin Kirjatyöntekijäin liitossa, sitten Viestintäalan ammattiliitossa ja nykyisin TEAM Teollisuusalojen ammattiliitossa.
Olen itsekin kokenut kanssanne monta hyvää hetkeä. Rantalan saunat ja liiton akkaporukan vierailut olivat aikoinaan nuorelle toimitsijalle hyviä kokemuksia.
Turkulaiset tunnetaan aktiivina vaikuttajina, asioiden esiin nostajina, joskus ärhäköinä vahtikoirina, joskus edellä kulkijoina, tietä viitoittavina ja edistyksellisinä. Sanalla sanoen: ammattiyhdistysihmisinä.
Liittokokousaloitteita on tältä suunnalta tullut paljon, työehtosopimusesityksiä yleensä useita, solidaarisuus on ollut vahvaa. Se näkyy muun muassa siinä, että olette pyrkineet myös nostamaan toimihenkilöiden järjestäytymisastetta. Hyviä asioita kaikki.
Eilen illalla googletin hakusanalla Turun kirjatyöntekijät. Tulos oli noin 11700 tulosta, aikaa hakuun meni 0,2 sekuntia. ”Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys” toi noin 2650 tulosta. Valtaosa täällä olijoista on työskennellyt painetun sanan parissa. Painettuun sanaan viittaa valtaosa hakukoneen löytämistä yhdistyksenne nimistäkin.
Mutta aika on muuttumassa. Sain juuri eilen sähköpostiini – ei nykyisin kirjeitä kuljekaan, enkä nyt tarkoita postialan lakkoja – viestin, minkä aihepiirinä oli alamme kehitys.
Sellainen mediafuturisti kuin Ross Dawson on tehnyt arvion sanomalehtien kuolemasta eri maissa. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa painetun sanomalehden loppumiseen on aikaa seitsemän vuotta jäljellä, Suomessa sanomalehti kuolisi gurun arvion mukaan vuonna 2021. Aikamoinen muutos tälle yhdistykselle, jos ennuste pitää paikkansa.
Mutta koska Turun Kirjatyöntekijät ei ole eilistä muisteleva vanhus, vaan aktiivinen toimija, se vastaa haasteeseen. Sen toiminta jatkuu, kehittyy, muuttuu niin kuin liitonkin toiminta kokonaisuutena.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että jäsenet pitävät yhtä, että olemme solidaarisia, tuemme toinen toisiamme edunvalvonnassa.
Mutta ay-liikkeen toiminta ei ole koskaan ollut vain pelkkää tessien solmimista. Se on yhdessäoloa, viihtymistä, välittämistä. Sellaista on toimintanne. Jatkakaa sillä tiellä.
Toivotan omasta ja TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton puolesta teille onnea ja menestystä.
|